MÖKKI

UNELMIEN MÖKKI LÖYTYI JÄRVEN RANNALTA

4.9.2017


Kaupunkilaisperhe halusi kesäksi maalle ja osti mökin järven rannalta. Perhe oli viettänyt kolme edellistä kesää samalla alueella vuokramökissä ja ihastunut seutuun ja ihmisiin. Lapset olivat sen ikäisiä, että oli aika hankkia oma mökki, sillä muutaman vuoden päästä heitä ei enää saisi mökille mukaan.

Mökkiä remontoitiin pikkuhiljaa, ensimmäisenä kesänä mökin ulkoseinät maalattiin tumman harmaalla ja tehtiin uusi terassi. Seuraavana kesänä mökki maalattiin sisäpuolelta ja uudistettiin keittiötä. Perheen isä kävi kesäviikonloppuisin tekemässä remonttia. Sisustaminen jäi perheen äidin vastuulle, joka harrastaa sisustamista ja nauttii kun näkee vanhan kalusteen, joka on saanut uuden elämän. Mökki sisustettiin pääosin kierrätyskalusteilla.

Luontoon sopivan tumman harmaan metsämökin vastapainoksi oleskelutiloihin haluttiin raikasta valkoista ja sinistä. Perhe viettää mökillä kesä- ja elokuun viikonloput sekä koko heinäkuun. Uutta opittavaa ja ihmeteltävää riittää joka päiväksi. Lapset nauttivat, kun pääsevät uimaan oman rannan kirkkaaseen veteen.

Mökissä eletään luonnon ja sään ehdoilla. Jos kylmä yllättää, lämmitellään saunassa, muuten toivotaan kuumaa ja sateetonta kesää. Sateella pienessä mökissä on tiivis tunnelma, eikä vieraitakaan voi kutsua, kun ei ole nukkumapaikkoja kaikille. Ruoka valmistetaan usein ulkona ja nautitaan kauniissa järvimaisemissa, jotka avautuvat terassilta.

Kesäkeittiö on myös suunnitelmissa. Sitä varten on jo hankittu puuhella ja muurikka ja savustuspöntöstä haaveillaan. Tarpeet selkeytyvät kun on viettänyt mökillä yhden kesän. Ensi keväänä mökkiremonttia jatketaan siitä mihin se tänä kesänä jäi.

Teksti ja kuvat: Sisustusmessut.com